Hiiop

27.06.2017

Blogi: Elinikäistä oppimista - joskus vuoren täytyy mennä Muhammedin luo

Perttu Jämsen, Sitra

Miksi epävirallista osaamista pitää hehkuttaa? Eikö meillä ole maailman parhaisiin lukeutuva koulutusjärjestelmä, joka huolehtii osaamisesta ja sivistyksestä? Miksi kohkata virallisten oppimismuotojen ulkopuolella kertyvästä osaamisesta?

Vastaus liittyy yhtäältä elinikäiseen oppimiseen, ja toisaalta siihen, että joskus vuoren täytyy mennä Muhammedin luo.

Suomi on muiden EU-maiden tavoin asettanut tavoitteekseen elinikäisen oppimisen. Yksilötasolla tähän tavoitteeseen pääseminen vaatii erityisiä kyvykkyyksiä, joista on ammatillisen koulutuksen piirissä laadittu virallinen listaus nimeltään ”Elinikäisen oppimisen avaintaidot”. Listaus on kattava: siihen sisältyy paljon yleishyödyllisiä elementtejä kuten vuorovaikutusta ja yhteistyötä, ongelmanratkaisua sekä kolme kovaa teetä: terveys, turvallisuus ja toimintakyky. Nämä ovat myös pitkälti samoja ominaisuuksia, joiden vapaaehtoiset kertovat kehittyvän järjestötyössä. Elinikäisen oppimisen avaintaidot on siis tunnistettu, mutta tunnistammeko riittävän laajasti ympäristöjä ja tilanteita, joissa näitä taitoja karttuu.

Oppiminen = nuoruus?

Oppiminen liitetään usein nuoruuteen, ja totta onkin että perusopetuksen sekä ammattilisten opintojen että korkeakoulututkintojen suorittaminen sijoittuu pääosin nuoruusikään ja aikuisuuden ensimmäisiin vuosiin. Virallisen koulutusjärjestelmän piirissä on siis voittopuolisesti nuoria ja nuoria aikuisia. Kun taas tarkastellaan vapaaehtoistyöhön osallistumista, nähdään että vapaaehtoistyöhön osallistuu eniten 25-44 ja 45-64 -vuotiaita, eli juuri niitä ikäluokkia jotka ovat perinteisesti ajatellen ”koulunsa käyneet” ja ovat voittopuolisesti tukevasti kiinni työelämässä tai jo työuransa loppupuolella. Ikäryhmätarkastelun perusteella näyttää siis siltä, että vapaaehtoistyössä mukana olevien joukko on ikärakenteensa puolesta kääntäen verrannollinen virallisessa koulutusjärjestelmässä opiskelevien joukkoon.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Ainakin tulee mieleen, että mikäli koulutuksen keinoin – edelleen elinikäisen oppimisen tavoitteisiin sitoutuen – halutaan tavoittaa kaikenikäisiä oppijoita, on kansalais- ja järjestötoiminnan kautta mahdollisuus tavoittaa valtava joukko eri ikäisiä aktiivisia ihmisiä. Vapaaehtoistyöhön osallistuu Suomessa vuoden 2015 tietojen mukaan noin 1,4 miljoonaa suomalaista.

Tulisiko siis tässä tapauksessa vuoren tulla Muhammedin luokse, eli pitäisikö osaamisen virallinen tunnistaminen ja tunnustaminen viedä osaksi kansalaistoiminnan kenttää? Ainakin kynnystä vapaaehtoistyössä hankitun osaamisen validoimiseen virallisessa koulutusjärjestelmässä tulisi laskea entisestään, sekä varmistaa että jokainen voi hyödyntää vapaaehtoistyössä hankkimaansa osaamista mahdollisimman laajasti.

Ps. Aarresaari-verkoston tuoreen tutkimuksen mukaan kyky kertoa omasta osaamisesta on keskeisin tekijä korkeakoulutettujen työnsaannissa.

Sitra ja Suomen Partiolaiset aloittivat syksyllä 2016 yhteistyön vapaaehtoistyössä ja harrastuksissa kertyvän osaamisen tunnistamiseksi ja tunnustamiseksi. Yhteistyön tavoitteena on, että kolmannella sektorilla kertyvää osaamista voitaisiin hyödyntää nykyistä laajemmin sekä virallisessa koulutusjärjestelmässä että työelämässä. Kirjoittaja on oppinut työssään kansalaisjärjestöjen kanssa sanoittamaan omaa osaamistaan ja arvostamaan usein hiljaisia mutta korvaamattoman arvokkaita kansalaistoiminnan muotoja.

Blogin on kirjoittanut Perttu Jämsen, joka on Sitran Uusi työelämä ja kestävä talous -teeman monitoimimies.