Hiiop

08.01.2018

73/100 vapaaehtoiskasvoa: Olli Lipsanen

Valokuvaaja Tuomo Manninen

Olli Lipsanen on toiminut vapaaehtoisena HelsinkiMissiossa vuodesta 2015 lähtien. Olli lähti aluksi mukaan vapaaehtoiseksi isämentoriksi tukemaan lapsiperhettä. Sen innoittamana hän alkoi kehittää myös muita tapoja tehdä hyvää. Olli järjesti 50-vuotissyntymäpäivänään keräyksen HelsinkiMission yksinäisyyden vastaiseen työhön. Tämän lisäksi hän keräsi joukon ammattilaisia yhdistämään voimansa nuorten puolesta. Tämän pohdinnan tuloksena syntyi VOIMA –ryhmä, joka on tarkoitettu heikossa asemassa oleville 14-20-vuotialle nuorille.

Valokuvaaja Tuomo Manninen

Tuomo Manninen kuvaa satavuotiaan Suomen kunniaksi 100 suomalaista vapaaehtoista Hangosta Utsjoelle ja Enontekiöstä Ilomantsiin. Valokuvat julkaistaan Hiiop100.fi:ssä vuoden 2017 aikana. Vapaaehtoinen 2017 -hanke yhdistää valokuvataidetta, journalismia ja yhteiskunnallista keskustelua. Vapaaehtoinen 2017 -hanke on Tuomo Mannisen, Laura Aallon, Kaskas Median ja Kansalaisareenan virallinen Suomi 100 -hanke.

Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä ja neljä viidestä on siitä kiinnostunut. Anna päivä vapaaehtoisena ja etsi tänään tehtävää www.hiiop100.fi.