Tuntui kuin olisin ollut elämäni ensimmäisillä ”sokkotreffeillä”. Ilmassa oli yhtä aikaa iloa, odotusta, uteliaisuutta ja vähän jännitystäkin. Millaisen ihmisen tapaan? Mitä jos kemiat eivät kohtaakaan? Osaanko? Riitänkö?
Niin minusta tuli Miljan (nimi muutettu) oma koutsi ja Miljasta taas koutsikielellä minun nuoreni.
Olin päättänyt tehdä päivän vapaaehtoistyötä 100 vuotta vapaaehtoistyötä -hankkeen innostamana ja löytänyt kiinnostavalta kuulostavan Turun kaupunkilähetys ry:n Oma Koutsi toiminnan, jota kuvattiin näin: ”Oma Koutsi auttaa tuen tarpeessa olevaa nuorta opintoihin ja työllistymiseen liittyvissä asioissa. Yhdessä harjoitellaan vaikkapa työnhakua tai opiskelutaitoja. Vapaaehtoisella koutsilla on aikaa keskustella tulevaisuudesta, unelmista, peloista ja vahvuuksista. Koutsi on kannustava aikuinen, joka uskoo nuoren mahdollisuuksiin ja potkaisee sopivassa kohdassa takamukselle.”
Ajatus yhdestä päivästä vapaaehtoisena oli riistäytynyt positiivisella tavalla käsistä: Kävisin koutsikoulutuksen ja tapaisin Miljaa noin vuoden ajan lähes viikoittain.
Olemme monesti kävelleet pitkin kaunista Aurajoen rantaa jutellen Miljan urahaaveista. Kerran poikkesimme yhdessä rekrytointimessuille ja toisella kertaa parkkeerasimme kirjastoon työhakemusmaratonin merkeissä. Välillä otimme kupin kuumaa kahvilassa ja etsimme netistä työkaluja ja testejä nuoren omien vahvuuksien tunnistamiseen ja sanoittamiseen tai aikataulutimme graduntekoa. Ja kesän kunniaksi menimme piknikille puistoon ja päätimme puhua sillä kertaa vain kesästä ja kärpäsistä.
Koutsaaminen ei ole perinteistä ystävätoimintaa vaan tavoitteellista matkantekoa kohti kesätyöpaikkoja, oikeita työpaikkoja, valmiita opinnäytetöitä ja varmuutta siitä, että elämä kantaa. Miljankin tavoitteista moni on täyttynyt: hän löysi kesätöitä, vauhtia jumittaneeseen graduun ja mikä parasta, unohtuneen itsetuntonsa, piilossa olleita vahvuuksiaan ja uskoa itseensä. Miten paljoon hän onkaan pystynyt, kun vain vähän tuupin häntä eteenpäin.
Kun kesätyörupeama oli lopuillaan, Milja kertoi saaneensa työstä itseluottamusta ja hyvän työelämäkokemuksen aiempien pettymysten tilalle. Hän oivalsi, kuinka monta uutta taitoa ja kokemusta työ oli tarjonnut. Toisaalta työ oli kirkastanut sitä, mitä Milja ei ainakaan halua tehdä isona.
Näissä onnistumisissa olisi minullekin palkintoa kerrakseen, mutta... On tämä opettanut itsellenikin muun muassa kärsivällisyyttä, kuuntelemisen taitoa ja kykyä asettaa oikeita kysymyksiä. Lisäksi minua motivoi ajatus siitä, että parhaimmillaan tällainen tuki, vain kuunteleminen ja rinnalla kulkeminen hankalassa hetkessä, voi kääntää nuoren elämän suunnan ja ehkäistä syrjäytymistä. Sitran ja THL:n tuoreen tutkimuksen* mukaan nuorena syrjäytyvän henkilön yhteiskunnalle aiheuttamat kustannukset ovat hänen elinkaarensa aikana keskimäärin 370 000 euroa, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.
Niin, vapaaehtoistyö voi olla tosi arvokasta vaikkapa ihan rahassa mitattunakin, mutta parhaiten sen arvon tuntee silti sydämessä. Mikä sinulle on tai olisi vapaaehtoistyössä arvokkainta?
*Lähde: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos: Nuorten syrjäytyminen käy myös yhteiskunnalle kalliiksi.