Hiiop

15.11.2017

Blogi: Vallaton poika

Erkki Böös

Äiti viikkaa pestyjä paitoja, sukkia ja alushousuja olohuoneeseen viritetystä kuivatustelineestä. Aamuteeveessä toimittaja avaa tuoretta tutkimusraporttia.

— Eurostatin mukaan 20-24 vuotiaista suomalaisnuorista 15,7 prosenttia oli viime vuonna koulutuksen ja työelämän ulkopuolella. Osuus on kasvanut 4,1 prosenttiyksikköä vuodesta 2006. Ruotsissa vastaava luku oli viime vuonna 9,3.

Äiti nappaa teeveen kiinni ja työntää vaatteet pursuavaan silittämättömien kaappiin. Otsa kurtistuu ja suusta pääsee huokaus.

— Missähän se meidän Rafu taas on, kun ei tullut yöksi kotiin. Onneksi on vielä tämä Santtu.

Unentuoksuinen poika venyttelee nallekuvioisen pussilakanan alla kerrostalon hämärässä huoneessa. Hänen kolhiintunut peruskännykkänsä herätti ja näyttää pimeän talviaamun aikaa 6.30. Äidin ääni kuuluu keittiöstä.

— Saul, muista ottaa avaimet tällä kertaa mukaasi ja muista, että tänään on terapiapäivä. Keittiön pöydällä on sinulle leipä, syö se ennen lähtöäsi.

Sinivalkoraitaisen yöpuvun housujen lahje on kuroutunut nukkuessa ylös ja laskeutuu nilkkaan samalla kun Saul laahustaa vessaan. Lämmin aamupissa lorisee pönttöön. Saul kurottaa oviaukkoa kohti ja samalla pienen pojan pissa ohjautuu ohi pöntön.

— Saanko pelata pleikkaria ennen kun lähden kouluun. — Et tietenkään saa. Ja katso nyt mihin sinä pissaat. Keskity nyt edes siihen hommaan. Minä en jaksa aina siivota sinun jälkiäsi. Muista ne avaimet ja ota puhelin mukaasi. Ja pidä ne mukanasi, maanantaina jäivät koulukyytiin. Onhan puhelimessa virtaa päiväksi, jos jotain tulee. Minun pitää nyt lähteä töihin. Hauskaa päivää Santtu. — Heippa äiti.

Koulubussin kuljettaja soittaa 7.43. Kaikki kokenut miesääni sanoo,

— Huomenta Tuula, Saul ei tullut pysäkille. Pitikö hänen lähteä tänään kyytiin? — Joo, kyllä piti. Mikähän nyt taas on tilanne. Minä soitan pojalle, kiitos sinulle Tom.

Saulin puhelin soi pitkään.

— Mitä nyt äiti! — Mitä sinä teet, mikset mennyt autolla? — Pelaan pleikkaa, kuinka niin. — Sinun piti jo olla koulukyydissä. — Ai niin, unohdin kun tää peli on niin hyvä.

Saulin ääni nousee innostuksesta ja kädet heiluvat ilmassa niin, että puhelin nousee kauas korvasta. Jostain avaruudesta kuuluu,

— Äiti tiätkö mitä, mä pääsin jo kerran kolmostasonkin ihan melkein loppuun asti.

Onneksi tuo Arja ymmärtää minua, äiti hänkin on. Välillä tämä rassaa, kun joutuu jättämään työt pikavaroituksella hänelle, mutta enhän minä voi nyt jättää Santtua kotiinkaan. Oli se eilinenkin, kun opettaja Marttila soitti. Taustalta kuului Saulin raivostunut huuto. Marttila sanoi, että pojat olivat lyöneet ja potkineet toisiaan. Kun hän oli ehättänyt väliin, Saul oli raivona potkaissut häntäkin polveen. Voi Marttila parka, mikä se hänen etunimensä nyt taas onkaan, Mikko. Sain Santun puhelimeen,

— Saul rauhoitu ja kuuntele minua. Älä huuda Santtu enää, kuuntele! — Äiti kuuntele, Perpem aloitti sen tönimällä minua monta kertaa. En minä sitä aloittanut, minun oli pakko sitten lyödä sitä.

Itkuisen ja niiskuttavan Santun ääni puhelimen toisessa päässä rauhoittui vähitellen. Sitten se Marttila kehotti hakemaan pojan siltä päivältä kotiin. Ymmärränhän minä, vaikka en jaksaisi aina, onhan siinä luokassa kouluavustajakin opettajan tukena. Onneksi löysin yhteyden OmaKamuihin ja sieltä löytyi Jaakko tueksi Santulle, ja minulle. On se Jaska niin mukava mies. Hän niin tykkää meidän Santusta.

Sininen auto kaartaa kohti Itäväylää, pois keskustasta. Kuljettaja on vaihtanut ajatuksensa työstä vapaalle ja kohti sitä tiettyä poikaa. Siitä on jo kolme vuotta, kun hän tapasi Saulin ensimmäisen kerran.

Santtu on herttainen poika, vaikka onkin noita keskittymisvaikeuksia, pohti Jaakko. Voi kunpa löytyisi joku keino päästä siltä erityisluokalta, sinne helposti jämähtää. Tuulaakin helpotti, kun Saul vihdoin sai sen ADHD diagnoosin. Saa kohta alkaa lääkekokeilun. Ei minun lapsuudessani paljon tutkittu. Työnnettiin apukouluun, jos ei pärjännyt tavallisessa. Minä pärjäsin, aluksi. Mutta sitten homma lähti lapasesta. Isän sotapaineet ja viina repivät vanhempien ja kodin suhteet. Äiti löysi uuden ja isä lähti oman käden kautta. Mulla koulu vaihtui kaduksi ja sitten karkasin kotoa. Olinko yksitoista vai kaksitoista. Joo kaksitoista. Kiviä tunteiden kengät täynnä, mutta kaverien kanssa meni lujaa, välillä tosi lujaa. Joku ihme piti mut vaan viinassa. En uponnut koviin niin kuin moni. Vesku piikitti itsensä hengiltä ja Piki tapettiin vankilassa. Onneksi Clasun isä Markku pysäytti minut sinä perjantai iltana. Yksi hyvä keskustelu voi kääntää koko elämän, mumisi kuusikymppiseksi hyväkuntoinen mies.

Pitää tankata. Bensan haju tuo mieleen mopoiän ja sen keikan. Onneksi ei jääty kiinni. Tai ehkä olisi pitänyt. Olisi katkennut ne varastelut silloin. Mutta kun ei. Mitenhän Santun käy. Hän on ylivilkas ja pinna on välillä tosi lyhyt. Ja tyhmyys tiivistyy näilläkin alueilla. Onneksi hän jäi kiinni siitä näpistelystä marketissa. Isommat käyttivät hyväksi ja kauppias kärytti. Ehkä jäi muistijälki, ettei se tapa toimi.

— Laitetaanko vielä lasinpesunestettä, kysyy nuori nainen kassalla. — Kiitos ei. — Sitten se on 54 euroa ja 16 senttiä, pankki vai luotto? — Osuuspankki, virnisti Jaakko.

Ovikellon ääni kuuluu käytävään, kun painan nappia.

— Morjens Tuula. — Hei tule sisään. Santtu, Jaska tuli.

Santtu juoksee olohuoneesta pelikonsolin ohjain kädessään ja halaa tulijaa.

— Kiva kun tulit Jaska!

Lähiökodin seiniä koristavat isän maalaukset. Yhdessä niistä salskea afrikkalaismies tulee halkeavan puun keskeltä esiin. Värit ovat voimakkaat; punaista, vihreää, oranssia, ruskeaa. Kokonaisuus on upea. Tuollaista on voinut tehdä vain oikea taiteilija. Taulusta näkyy isän etiopialainen tausta. Ylpeyttä katseessaan Saul sanoo,

— Minun isäni on maalannut tuon.

Tiedän, että häneen koskee. Isä kuoli, kun Saul oli yhden vanha.

— Tässä on Santun uimakassi, sanoo Tuula.

Savolainen aksentti on hävinnyt äidiltä maailmalle. Hän tapasi tulevan miehensä jo kauan sitten. Isoja veljiä Santulla on kaksi. Nuoria aikuisia omine ongelmineen. Äidin rakkautta poikiin ei mikään ole horjuttanut, mutta koville se yksin ottaa. Säätämistä on taas tänään ollut, niin kuin Tuula tapaa asian ilmaista. Juri on Saulin luokkakaveri. He ovat puhuneet aamusta lähtien menosta uimaan. Heti koulun pihalta Saul soitti innoissaan äidilleen töihin.

— Hei äiti, me halutaan mennä Jurin kanssa nyt Itiksen uimahalliin. Voitko tulla meidän kanssa sinne.

Kun äiti oli pojan kolmannenkin soiton aikana, ääni jo väristen sanonut, ettei voi mitenkään lähteä töistä viemään poikia uimahallille, oli Saul saanut täydellisen raivarin ja heittäytynyt katukäytävälle. Kyynelten keskeltä hän oli huutanut äidilleen,

— Mutta me sovittiin Jurin kanssa uimisesta ja sopimuksesta pitää pitää kiinni. — Niin, mutta et sinä ole minun kanssani sellaisesta sopinut, sanoi äiti. — No sitten me mennään ilman sinua, varmasti mennään. Et sinä voi meitä estää.

Puhelimeen kuului, kuinka Saul hakkasi kantapäitään katukäytävään. Itku ja raivo tekivät puheen niiskutuksen sekaiseksi ärinäksi.

— Saul, sinä et mene uimalaan yksi. Jos sen teet, en lähde kanssasi enää ikinä sinne.

Kielto oli jyrkkä. Äidin mitta oli täysi. Kielto oli ehdoton. Tässä kohdassa minä sain puhelun töihin. Vähän apea pojan ääni kysyi,

— Jaakko, voisitko viedä meidät Jurin kanssa nyt Itiksen uimahallille.

Kun kerroin, ettei se nyt mitenkään onnistu, tuli pienen pojan itkuisella äänellä sinnikkomainen parahdus,

— No sitten me kyllä mennään kahdestaan sinne. — Saul, ette te voi, ei sinne saa mennä ilman vanhempia, kun ei osaa uida.

Uhmakas ja mielestään selkeää vääryyttä kokevan, kahdessa mielessä täysin vallattoman pojan itkuinen ääni sopersi.

— Osaanpas minä uida.

Toivottomuus vaihtui hiljaisuudeksi ja puhelu päättyi. Palaverin jälkeen soitin Tuulalle ja kuulin tilanteen. Katsoin kalenteria ja järjestelin asiat uusiksi. Soitin Santulle hakevani hänet viideltä. Juri oli jo lähtenyt, mutta Santtu ilahtui. Autooni kiipesi reipas, hymyilevä nuori mies.

— Mulla on uikkarit ja uimalasit.

Saul näytti lähimarketin väreissä olevasta muovikassista kirjavat uikkarit ja uimalasit. Sellaiset, missä on nenän suojaava osa sukeltamista varten. Lastenaltaan turkoosinsininen vesi on näin aikuisenkin mielestä mukavan lämmintä. Pelehdimme siellä, niin kuin aina. Hai-leikki on suosituin. Siinä toinen laskee kymmeneen ja saa sen jälkeen lähteä hakemaan toista kiinni. Sukelteleminen on Saulista parasta. Uintiharjoitukset eivät jaksa kiinnostaa. Mennään askel kerrallaan.

Viime käynnillämme korkeanpaikankammoinen Saul laski ensimmäisen kerran suurimmasta liukurista ja tänään hän jo taisteli siellä tilastaan isompien poikien kanssa. Hermot eivät pitäneet, tappeluksi meni, mutta olen ylpeä Santusta. Korkea liukuri on nyt voitettu. Lähdimme suihkun kautta saunaan. Vaksi laittoi liukurit kiinni.

— Kumpaan saunaan mennään, kysyi herkän hymynsä takaisin saanut Saul. — Valitse sinä, huikkasin suihkusta.

Saunassa Saul tuli aivan kylkeeni istumaan ja sanoi,

— Tämä ilta on ollut minulle viikon paras hetki.

Hymyilin ja puristin hänet kylkeäni vasten. Hämärässä ei silmänurkkani kostuminen näy. Tunteet heiluvat liiankin usein laidasta laitaan, mutta aina Santtu on yhtä vilpitön, aito, juuri noin.

Tarinankertoja Erkki Böös on OmaKamu-toiminnan aktiivi ja yhdistyksen puheenjohtaja. Voit ilmoittautua seuraavaan OmaKamu-koulutukseen Hiiop100.fi kautta: https://www.hiiop100.fi/tehtavat/2603. Lue lisää toiminnasta: www.omakamu.fi.

Seuraa vapaaehtoisteemaista keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kerro, millainen on sinun päiväsi vapaaehtoisena #hiiop.