Joulupukin idea on kiva. Lapset saavat joulupukilta palkkion koko vuoden hyvistä teoista lahjojen muodossa. Tämä tosin tapahtuu vain kerran vuodessa.
Brother Christmas eli ”Jouluveli” on Joulupukkia ahkerampi hyväntekijä. Hän on liikkeellä usein, eikä lahjoita vain lapsille. Brother Christmas on esimerkiksi jakanut leipäjonossa joulukalentereita, myynyt haleja ja järjestänyt päivätanssit senioreille. Hän keksii tapoja auttaa ja myös konkreettisesti itse auttaa.
Joulukuussa 2016 Brother Christmas valittiin vuoden vapaaehtoiseksi näillä perusteilla: ”Brother Christmas on erinomainen henkilö toimimaan vapaaehtoistoiminnan lähettiläänä. Hänen toiminnassaan on hyvä draivi ja läsnä oleva, innostunut henki. Hän innostaa myös muita ihmisiä ryhtymään vapaaehtoiseksi – ja kehittämään uudenlaisia vapaaehtoistoiminnan muotoja. Brother Christmas on tarttunut hyvin monenlaisiin asioihin ja on käytännössä mukana missä vaan, mistä ihmiselle voi tulla hyvä mieli.”
Sotaveteraanien parissa tekemästään hyväntekeväisyystyöstä Brother Christmas sai ansiomitalin. Hän oli yksi Presidentinlinnan itsenäisyyspäivän vastaanoton kutsuvieraista. Linnan juhlissa hänet nähtiin julkisesti ilman partaa. Se ei tuntunut ollenkaan hyvältä, sillä mies haluaisi pysytellä anonyymina.
— Kasvoni eivät tuo tälle tekemiselle mitään lisäarvoa. Se äkkiä käännetään siihen, että nyt se haluaa kiillottaa omaa kilpeään, hän sanoo.
Brother Christmasin tarkoitus on tehdä joulusta ympärivuotinen. Mutta miksi juuri tehdä hyvää? Kahden pienen lapsen isä voisi toki keskittyä myös rahan tekemiseen.
— Kuinka paljon sitä rahaa sitten pitää olla? Mikä on tarpeeksi? Riittääkö, että on auto ja talo, vai tarvitaanko enemmän? Jokainen voi valittaa netissä, että asiat on huonosti. Tarvitaan kuitenkin tekoja, jotta asiat muuttuisivat, Brother Christmas sanoo.
Hänelle tekemisen kohteista ei tule pulaa. Ihmiset ehdottavat niitä Brother Christmasin FB-sivuilla ja pian omilla nettisivuillakin. Avunpyyntöjä tulee useita päivässä. Joskus Brother Christmas järjestää hyväntekeväisyystempauksia, joskus hän vie itse koteihin juuri sitä, mitä niissä tarvitaan. Usein hän saa tavarat lahjoituksena yrityksiltä.
— Koko ajan enemmän tulee mukaan yrityksiä, jotka haluavat osallistua tähän ja saada näkyvyyttä Brother Christmasin kautta. Kun luot väylän, jota kautta voi auttaa, niin jengi on konkreettisesti valmis auttamaan, mies sanoo.
Hänellä vapaaehtoistyöhön kuluu nyt jo kymmeniä tunteja viikossa, eikä hän ensimmäisen vuoden aikana kerro saaneensa toiminnasta lainkaan palkkaa. Ainakaan rahallista palkkaa.
— Vapaaehtoistyössä tapaa ihmisiä. Se antaa paljon, kun kuulee vaikka veteraanien tarinoita. Ajattelumaailma muuttuu äkkiä, Brother Christmas sanoo.
Auttajilla ja autettavilla on hänen mielestään loppujen lopuksi vain vähän eroa.
— Kummatkin ovat ihmisiä. Se on selvää, että autettavilla on jokin asia juuri sillä hetkellä huonosti.
Koska hahmo on anonyymi, sen voi monistaa. Brother Christmas saattaa alkaa jatkossa esiintyä yhä useammalla paikkakunnalla.
— Olisi kiva joskus pystyä tekemään myös jotain ulkomailla, hän sanoo.
Brother Christmas suosittelee hyväntekotalkoita kaikille.
— Kaikki voivat tehdä vapaaehtoistyötä, kunhan vaan tekee sitä sydämellään. Kannattaa siis valita sellainen kohde, josta itse on kiinnostunut, hän sanoo.
Tämä artikkeli on julkaistu aiemmin joulukuussa Taloudessa.fi-sivustolla.
Seuraa vapaaehtoisteemaista keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kerro, millainen on sinun päiväsi vapaaehtoisena #hiiop.