Hiiop
23.05.2017
Blogi: Tätä tanssia en koskaan unohda
Teksti: Eero Väisänen/Kuvat: Paula Mitchell
Toukokuun aurinko porottaa taivaan täydeltä ja haitari soi.
Olen tullut Siskot ja Simot -yhteisömme järjestämälle Välittämisen keikalle Järvenpään Jamppaan. Vastavalmistuneen vanhusten palvelutalon ja ostoskeskuksen välissä on iso laatoitettu terassialue, jolle kojumme on pystytetty ja pöytiä kannettu.
Keikan teemaksi on valittu Ravintolapäivän tyyliset kakkukarnevaalit. Palvelutalojen asukkaille ja muille ohikulkijoille on tarjolla kahvin ohella vapaaehtoisten leipomia monenlaisia leivonnaisia: mokkapaloja, mustikkapiirakkaa, muffinsseja, korvapuusteja. Herkut maistuvat.
Vapaaehtoisemme Tapanin haitari soi, ja muutamat meistä laulavat tuttuja lauluja. Lähellä lepää sairaalasängyssä palvelutalon asukas silmät kiinni ja nyökyttelee sävelten tahtiin, nauttii. Kappale vaihtuu tuttuun valssiin. Toisella puolellani istuu hoitajan kanssa asukas, joka hyppää ylös ja alkaa huojua valssin tahdissa vilkuillen samalla minua. Katseemme kohtaavat, ja hän kysyy elekielellä, tulenko tanssimaan hänen kanssaan. Epäröin hetken miettien, mitenköhän selviämme. Rohkaistun – ei kun menoksi!
Pääsemme hienosti valssin rytmiin. Huomaan, että tanssipartnerini on tanssinut ennenkin. Terassin sementtilaatat eivät luista eikä tanssikenkiä ole kummallakaan, mutta se ei haittaa. Pyörimme kahteen suuntaan, liidämme hetkeksi muualle, irtoamme arjesta, tanssivat sielut kohtaavat. Valssin päätteeksi daamini kiittää ja sanoo: ”Tätä tanssia en unohda koskaan.” Vastaan spontaanisti: ”Hienoa, kiitos!”
Palaute jysähtää tajuntaan vasta keikan jälkeen marketin kassajonossa. Kuinka itselle pienellä teolla voi olla toiselle niin suuri merkitys, että se ei unohdu. Liikutun, silmäni kostuvat. Tätä en koskaan unohda.
Vapaaehtoisena on hieno olla.
Blogitekstin on kirjoitanut Eero Väisänen, joka on toiminnanjohtaja Siskot ja Simot ry:ssä.