Viime elokuussa Luukkosen perhe ryhtyi Lahdessa isäntäperheeksi Gabriel Suárezille, joka saapui Ecuadorista puoleksi vuodeksi vapaaehtoistyöhön paikalliseen alakouluun nuorisovaihtojärjestö Maailmanvaihdon kautta. Miten yhteiselo on sujunut? Perheenisä Markus ja Gabriel kertovat.
”Ryhdyimme isäntäperheeksi oikeastaan sattumalta. Emme tunteneet Maailmanvaihto-järjestöä lainkaan, kunnes työsähköpostiini tupsahti kysymys vapaaehtoisen majoittamisesta kotiimme puoleksi vuodeksi. Kysymys alkoi kiinnostaa saman tien, olihan meillä jo aiemmin hyvä kokemus unkarilaisesta au pairista. Samalla kuulosti kiinnostavalta mahdollisuudelta saada kotiimme englannin- ja espanjankielistä kielikylpyä – vanhin lapsemme on innokas espanjan opiskelija.
Kun sitten näimme Gabrielin hakemuksen ja pääsimme ajatustenvaihtoon sähköpostin ja Skypen välityksellä, ajatus tuntui entistä paremmalta. Vaikka Ecuador ja Suomi sijaitsevat maantieteellisesti todella etäällä toisistaan, Gabriel vaikutti kuitenkin heti mutkattomalta ja tuttavalliselta. Olimme vakuuttuneita, että hän sopeutuisi perheeseemme hyvin.
Valmistautumiseen kuului yhteydenpidon lisäksi pieniä järjestelyitä omakotitalossa. Kalustimme pienen kammarin Gabrielille ja järjestelimme muutenkin yläkertaa. Katsoin myös allakkaani sillä silmällä, että siellä on varsinkin alkuvaiheessa tilaa perehdyttämiselle ja tutustuttamiselle Lahteen ja lähiympäristöön.
Ensimmäiset kuukaudet ovat menneet nopeasti. Meillä on entuudestaan nelilapsinen perhe: vanhin lapsista käy lukiota, toinen yläkoulua, kolmas alakoulua ja nuorin on päiväkodissa. Kotona on luonnostaan aika paljon elämää. Arkipäivät täyttyvät useimmiten arkisista askarista.
Viikonloppuisin olemme tehneet matkoja muun muassa Helsinkiin sekä lapsuusseudullemme Mikkeliin. Olemme käyneet Gabrielin kanssa myös mökkireissuilla, kirjamessuilla sekä seuraamassa paikallista jalkapalloa ja jääkiekkoa. Jouluviikolla on suunnitteilla matka Lappiin.
Ehkä ulkoista tekemistäkin sisällökkäämpää ovat olleet pitkät keskustelut, joita olemme käyneet usein yhdessä nautitun päivällisen jälkeen. Kotimaamme ovat todella erilaiset niin historialtaan kuin kulttuuriltaan. Olemme katsoneet valokuvia ja kuulleet tarinoita Ecuadorin ehtymättömän värikkäästä luonnosta ja elämäntyylistä. Olemme myös nähneet uutisia Quitossa, Gabrielin kotikaupungissa puhjenneista voimakkaista mielenosoituksista. Meitä kaikkia kiinnostavat yhteiskunnalliset asiat ja olemme pohtineet, mitä voisimme oppia toistemme kulttuureista.
Nämä keskustelut ovat myös saaneet miettimään asioita, jotka Suomessa ovat todella hyvin; esimerkiksi tasa-arvoa, luottamusta yhteiskunnan instituutioihin sekä yleistä puhtautta ja toimivuutta. Samalla ne ovat panneet pohtimaan asioiden, kuten onnen suhteellisuutta. Suomalaiset, ”maailman onnellisin kansa”, eivät aina näytä kaikkein onnellisimmilta. Voisimmeko näyttää enemmän iloa? Syitä ainakin olisi.
Maailmanvaihdon yhteisessä tapaamisessa annettiin heti alkusyksystä hyvä vinkki: älkää kohdelko vapaaehtoista kuten vierasta vaan kohdelkaa häntä kuten perheenjäsentä. Siten kaikki saavat yhteiselämästä eniten irti. Tätä neuvoa olemme pyrkineet toteuttamaan. Ei kannata myöskään ottaa paineita, että kodin pitäisi olla kuin näyttelyhuone. Jos pyykkitupa näyttää räjähtäneeltä tai tiskit pääsevät erääntymään, olkoon sitten niin.
Isäntäperheenä oleminen on ollut todella hieno kokemus. Voin suositella kokemusta kaikille, jotka ovat valmiita dialogiin ja avartamaan näköalojaan. Pureskeltavaa riittää pitkäksi aikaa ja hyvältä tuntuu myös ajatus mantereiden yli syntyneestä ystävyydestä.”
Markus Luukkonen
”Hei! Olen Gabriel, vapaaehtoistyöntekijä Ecuadorista. Työskentelen vapaaehtoisena Lahdessa alakoulussa nimeltä Harjun koulu. Asun Hollolassa, muutaman kilometrin päässä Lahden kaupungista, todennäköisesti maailman ystävällisimmässä perheessä.
Päätin ryhtyä vapaaehtoiseksi pääasiassa yhdestä syystä: olen aina ollut innokas oppimaan uusia asioita. Läpi elämäni olen ollut kiinnostunut vaihtamaan tietoa ja jakamaan kokemuksia ja voin väittää, että isäntäperheessä asuminen on ollut paras tapa tähän.
Aluksi en tiennyt, mitä odottaa uudessa perheessä asumiselta. Ajatus tuntui oudolta, tarkoittaisihan uudessa perheessä asuminen moniin uusiin asioihin sopeutumista. Ja entä jos en sopisi heidän perhedynamiikkaansa? Entä jos heillä olisi tapoja, joista en pidä, tai päinvastoin?
Oltuani häkeltynyt tuon kaltaisista kysymyksistä, päätin kokeilla. En välittänyt, vaikka kaikki menisi pieleen, koska päätin antaa tulevaisuuden yllättää minut. Tuossa ei odotuksia tai kysymyksiä tarvittu.
Ja niin tulevaisuus saapui ja matkani isäntäperheessä alkoi. Tapasin kaikki: isäntäperhevanhempani Markuksen ja Pilvin sekä isäntäperhesisarukseni Danin, Idan, Helmin ja Kaislan. Heti kun olimme tavanneet ja vaihtaneet muutaman sanan, tiesin, että olin tehnyt oikean päätöksen. Isäntäperheeni on antanut minulle parhaimmat muistoni Suomessa.
He eivät ole ainoastaan kohdelleet minua perheenjäsenenä, vaan myös opettaneet monia erilaisia asioita. Olemme viettäneet lukemattomia tunteja keskustellen maidemme kulttuureista. Tämän ansiosta olen oppinut suomalaisen kulttuurin olemuksen, sen syvimpiä ajatuksia. Tämä on vahvistanut rakkauttani tietoon.
Isäntäperheessä eläminen on opettanut minulle, että ihan vain jakamalla tarinoitaan, ajatuksiaan, mielipiteitään ja kamppailujaan, voi saada ihmiset reflektoimaan päivittäistä elämäänsä. Molemminpuolisen jakamisen kautta ymmärrän nyt, että yhteiskunnallisista ja kulttuurisista eroistamme huolimatta ihmisyytemme sitoo meitä lopulta yhteen yksikertaisimpien yksityiskohtien, kuten hymyn ja halauksen, kautta.
Tämän seurauksena ymmärrän, että unelma maailman yhdistämisestä on enemmän kuin mahdollinen. Se on silmieni edessä joka kerta, kun juttelen isäntäperheeni kanssa. En tule koskaan unohtamaan isäntäperheeni vanhempien tapaa tarkastella elämää, nauruja isäntäperhesisarusteni kanssa, kivuliaita luistelutunteja tai ensimmäistä kalastusmatkaani.
Kaikille, jotka harkitsevat isäntäperheeksi ryhtymistä tai haluavat asumaan isäntäperheeseen: olkaa avoimia kuuntelemaan, auttamaan, hyväksymään, tukemaan, kunnioittamaan ja välittämään jostakusta, joka ei ole samanlainen kuin sinä. Avain yhdessä asumiseen on empatia. Kaikki muuttuu, kun asut ympäri vuorokauden toisen henkilön kanssa – tai kuten kohdallani, kuuden henkilön kanssa. Jos toivotat jonkun tervetulleeksi kotiisi, varmista, että otat heidät mukaan perhedynamiikkaasi, muutoin suhde ei toimi. Ja jos sinut toivotetaan tervetulleeksi jonkun kotiin, ole kunnioittava, avoin ja auta, seuraa uusia sääntöjä ja hyväksy perheen tapa elää.”
Gabriel Suárez
Käännös: Minna Räisänen
Kutsu maailma kotiisi – ryhdy isäntäperheeksi nuorelle ulkomaalaiselle vapaaehtoistyöntekijälle! Nuorisovaihtojärjestö Maailmanvaihdon kautta saapuu Suomeen vuosittain vapaaehtoistyöhön 6–12 kuukaudeksi kolmisenkymmentä nuorta eri puolilta maailmaa tavoitteenaan perehtyä paikalliseen elämään ja edistää kulttuurien välistä ymmärrystä arjen yhteistyön kautta. Isäntäperheenä pääset tutustumaan yhteen heistä. Lue lisää ja hae mukaan: maailmanvaihto.fi/isantaperheeksi