Useimmiten vastaus on kyllä. Mitä jos tekisit saman vapaaehtoisena? Virkamiestyö ei koskaan voi korvata ihmisen antamaa aikaa toiselle ihmiselle tai estää vanhusten yksinäistymistä. Taisteluun vanhusten yksinäistymistä vastaan tarvitaan vapaaehtoisia – tähän tarvitaan sinua!
Ikääntyvät kaipaavat juttuseuraasi. Yhteinen kahvittelu- tai ulkoilutuokio virkistää ja tuo vaihtelua yksinäisen seniorin elämään. Olisiko sinulla aikaa lähteä silloin tällöin juttukaveriksi, ulkoiluseuraksi tai kauppareissulle ikääntyvän kanssa? Sinä vapaaehtoisena voit määrittää tapaamisten tiheyden. Tapaamisenne harvakseltaankin voivat olla seniorin elämän tähtihetkiä - ja sinunkin!
Listasimme muutamia lähiaikojen vapaaehtoiskeikkoja senioreiden parissa eri puolilla Suomea:
Keikka-avuksi ikäihmisille ja vammaisille henkilöille Hervantaan
Juttukaveriksi oululaiselle mummolle tai papalle
Keikka-avuksi ikääntyville Oulussa
Kaveriksi ikääntyneelle Tampereella
Vanhusten ulkoiluun avuksi Turussa?
Tapahtumien tavoitteena on tuottaa iloa ja yllätyksiä palvelutaloissa asuville senioreille, omaisille sekä kotona asuville ikäihmisille. Voit myös tulla mukaan erilaisiin tapahtumiin ja antaa panoksesi tanssittajana, tapahtuma-avustajana tai seremoniamestarina. Kaikki käsiparit tulevat tarpeeseen ja olet tärkeässä roolissa tapahtuman onnistumisessa.
Huhtikuun lopulla ulkoillaan porukalla Järvenpäässä
Ikimuistoinen vappujuhla järjestetään vanhuksille Helsingissä 28.4.
Toukokuun riemukkaimman tapahtuman järjestäminen vanhainkodin asukkaille Helsingissä
Veteraanitalon väki ulkoilee 7.5. Hyvinkäällä
Ravintolapäivä goes Jamppa: viedään katuruokafestivaali vanhusten luo 20.5.2017 Järvenpäässä
20.5. lähdetään vanhusten kanssa luontoretkelle Keravalla
Lisää ikäihmisiä auttavia vapaaehtoistehtäviä löydät osoitteesta hiiop100.fi, jossa voit selata tehtäviä niin teemaan, ajankohdan kuin paikkakunnankin mukaan.
Seuraa vapaaehtoisteemaista keskustelua sosiaalisessa mediassa ja kerro, millainen on sinun päiväsi vapaaehtoisena:
Tehdään yhdessä päivästä vapaaehtoisena vuoden tärkein päivä!