Hiiop

28.12.2017

65/100 vapaaehtoiskasvoa: Ari-Pekka Arponen

Valokuvaaja Tuomo Manninen

Ari-Pekka Arponen on suorittanut Vapaaehtoisen pelastuspalvelun Vapepa-sukelluskouluttajakurssin vuonna 2005, minkä jälkeen hän on toiminut aktiivisena Vapepa-sukeltajana oman seuransa hälytysryhmässä sekä kouluttajana Sukeltajaliiton järjestämillä sukelluskursseilla. Koulutetuilla Vapepa-sukeltajilla on valmiudet toimia viranomaisten ja muiden apuna erilaisissa vedenalaisissa etsintätehtävissä. Vuoden 2014 alusta lähtien Arponen on toiminut Sukeltajaliiton Vapepa-työryhmän puheenjohtajana. Lisäksi Arponen on aktiivinen DAN-ensiapukouluttaja ja toiminut laitesukelluskouluttajana jo 90-luvulta lähtien. Ari-Pekka Arponen on toiminut sukellusseura Nousu ry:n aktiivisena kouluttajana vuodesta 1998 lähtien. Hän on sukellusseura Nousun kunniajäsen ja palkittu myös Sukeltajaliiton pronssisella ansiomerkillä.

Valokuvaaja Tuomo Manninen

Tuomo Manninen kuvaa satavuotiaan Suomen kunniaksi 100 suomalaista vapaaehtoista Hangosta Utsjoelle ja Enontekiöstä Ilomantsiin. Valokuvat julkaistaan Hiiop100.fi:ssä vuoden 2017 aikana. Vapaaehtoinen 2017 -hanke yhdistää valokuvataidetta, journalismia ja yhteiskunnallista keskustelua. Vapaaehtoinen 2017 -hanke on Tuomo Mannisen, Laura Aallon, Kaskas Median ja Kansalaisareenan virallinen Suomi 100 -hanke.

Joka kolmas suomalainen tekee vapaaehtoistyötä ja neljä viidestä on siitä kiinnostunut. Anna päivä vapaaehtoisena ja etsi tänään tehtävää www.hiiop100.fi.