Hiiop

03.04.2019

Blogi: Vapaaehtoistyössä Mummon ja vaarin tuvalla

Helena Hietapakka

Eipä olisi uskonut, miten neljän lapsen äiti voi vuosien saatossa unohtaa kuinka paljon ääntä ja liikettä pienet lapset saavat aikaan. Se aika palautui mieleeni, kun puolitoista vuotta sitten aloitin SOS-Lapsikylän projektissa vapaaehtoistyön Mummon ja vaarin tuvalla Vantaan Nissaksen asukaspuistossa.

Meitä kokoontuu kaksi mummoa ja kaksi vaaria sekä projektivastaava keskiviikkoisin leikkimään, piirtämään ja askartelemaan lasten kanssa, jotka tulevat tuvalle joko molempien tai toisen vanhempansa kanssa. Puuhien lomassa valmistamme kotiruokaa koko porukalle. Ruoka nautitaan isossa pöydässä enemmän tai vähemmän järjestäytyneesti ja lopuksi siivotaan jäljet yhdessä. Tuvalle voi tulla ilmoittautumatta ja niinpä osallistujamäärä vaihtelee 10 ja 30 välillä. Kaikki mummot ja vaaritkaan eivät ehdi joka kerta mukaan, joten uudet mummot ja vaarit ovat tervetulleita toimintaan! SOS-Lapsikylän henkilöstön kanssa yhteistyömme on sujunut mainosti ja me mummot ja vaarit saamme arvokasta tukea heiltä. Käymme illan päätteeksi keskenämme läpi kyseisen illan kulun ja voimme kaikki lähteä kevein mielin kotiin.

Sain kuulla projektista oltuani vuoden eläkkeellä. Ajatus vapaaehtoistyöstä oli mielessäni heti eläkkeelle jäätyäni, mutta tarvitsin vuoden “toipuakseni” työelämän rutiineista. Vaihtoehtoja pohtiessani työ lapsiperheiden kanssa tuntui omimmalta. Muutimme mieheni kanssa 1970-luvun puolessa välissä maalta pääkaupunkiseudulle ja vanhempamme jäivät satojen kilometrien päähän. Saimme neljä ihanaa lasta, joille ei valitettavasti muodostunut kiinteää suhdetta isovanhempiinsa. Pitkien välimatkojen vuoksi emme pystyneet vierailemaan mummoloissa kuin pidemmillä lomillamme. Nyt saan olla varamummona lapsille, joiden isovanhemmat asuvat kaukana tai ovat vielä työelämässä. Varamummoa ja -vaaria olisimme mekin aikanaan tarvinneet.

Tämä vapaaehtoistyö ei ole pelkästään leikkiä lasten kanssa. Ehdimme käydä hyvinkin syvällisiä keskusteluja vanhempien kanssa vanhemmuudesta ja lapsiperheen arjesta tämän päivän Suomessa. Täytyy myöntää, että haasteita riittää! Me mummot ja vaarit voimme ammentaa elämänkokemuksestamme ohjeita nuorille ja tukea heitä kasvatustyössään. Onhan meillä mummoilla ja vaareilla vankat käsityksemme asioista ja välillä väännämme leikillisesti kättä vaikkapa siitä, kuinka kastike valmistetaan oikeaoppisesti!

Tästä vapaaehtoistyöstä on tullut minulle niin tärkeä osa viikko-ohjelmaani, että mietin todella tarkkaan, priorisoinko jonkun muun menon sen edelle. Kolme tuntia hurahtaa hulinassa ja melskeessä tosi nopeasti. On ihanaa antaa äitien syödä rauhassa, kun saa tuhisevan vauvan syliinsä siksi aikaa. Paras kiitos työstä tuli erään äidin suusta: “Keskiviikko on minulle terapeuttinen kokemus, kun saan tulla lasten kanssa valmiiseen pöytään ja jakaa viikon kokemukset toisten aikuisten kanssa.”